Olet todellakin mitä syöt

Niin siinä sitten kävi, että viime viikolla vihdoin flunssa taltutti myös mut ja pakotti laittamaan Erasmus-elämän pienemmälle vaihteelle. Syksy, asuntolallinen ihmisiä saman katon alla sekä vaihtarielämä ovat todellakin tehneet tehtävänsä, sillä täällä sairastaa vuorollaan jokainen, epäonnisimmat pahimmassa tapauksessa joka kierroksella. Minä, en-ole-koskaan-kipeä, sinnittelin kyllä viimeisten joukkoon, mutta sain kuin sainkin myös osani jäätävästä kurkkukivusta ja rumimman kuulosesta yskästä koskaan. Nyt alkaa olo onneksi olla kaikin puolin parempi - tauti hellittää ja viikon breikki tuntuu itseasiassa oikein hyvälle.

Yksi asia fyysisessä olossani kuitenkin mättää: täällä ollessani olen muutenkin ollut tavallista voimattomampi. Aluksi ajattelin sen johtuvan uudesta ympäristöstä ja vieraasta kielestä,  myöhemmin hektisestä elämäntavasta ja univelasta. Osuutensa toki näilläkin, mutta viime aikoina olen alkanut kuitenkin syyttää yhä enemmän ruokavaliotani. Huomasin runsaiden lounaiden vaikuttavan olooni jo heti vaihtoajan alussa, mutta kuittasin sen vain "normiähkynä". Kuten aiemmin jo mainitsin, Sloveniassa valtio tukee opiskelijaruokailua ainutlaatuisella tavalla. Täällä opiskelijat ruokailevat aivan tavallisissa ravintoloissa parilla eurolla, sillä valtio maksaa loput. Hinnat ja tarjonta vaihtelevat paikkojen mukaan, mutta tyypillinen n. 2,5€ lounas koostuu alkukeitosta, salaatista, pääruuasta (lihaa, kalaa, kanaa, pizzaa, pastaa, kiinalaista, texmexiä…) ja jälkiruuasta! Ruokakuponkeja on käytettävissä yhtä monta kuin koulupäiviä kuussa eli 20-22. Nyt varmaan voitte kuvitella sen päivittäisen ähkyn.

Ihka ensimmäinen Mariborin karttani, johon tänne tullessa oli merkattuna asuntolat sekä yliopiston rakennuksia. Ensimmäisen viikon aikana kartta täydentyi kriittisemmillä kohteilla -  keskusta-alueen ruokakuponkiravintoilla.

Tämän mahtavan mutta myös petollisen ruokaedun myötä ruokavalioni on täällä kokenut aikamoisen muutoksen. En todellakaan voi kehuskella aikaisemminkaan syöneeni huipputerveellisesti minkään oppikunnan näkemysten tai yhteiskunnan suositusten mukaisesti. Täällä musta on kuitenkin tullut niin suolaisen ja rasvaisen ruuan kuin myös makeiden herkkujen suurkuluttuja. Ja tämä makeannälkä nimenomaan on merkille pantavaa - olen nimittän sitä tyyppiä, jonka löytää juhlissa voileipäkakun ääreltä vähän väliä, mutta jolle makeista riittää vain maistiaiset (no nyt joku ajattelee että joopa joo, ooppa rehellinen :D). Täällä kuitenkin makeanhimo on lähtenyt aivan käsistä.

Olen ajatellut jatkuvan karkinnälkäni johtuvan tuosta jättilounaasta. Kun syö lounaaksi suolaista ja rasvaista, keho huutaa vastapainoksi makeaa. Aiemmin en pohtinut syytä sen pidemmälle, mutta tässä joku päivä päähäni putkahti lause "HIILARIT houkuttelee HIILAREITA", sehän se! Kylläisyyden tunteen jälkeenkin siis vielä karkkihammasta kolottaa. Nälkäisenä nautittu turbohiilarilounas aiheuttaa varmasti myös turhan korkean verensokeripiikin, joten ilmankos iltapäivällä ja illalla mieli tekee jälleen makeaa vaikka lounaan jälkeinen tukala olo olisikin tallella. Olet mitä syöt -ravintoterapeuttien kommentit ovat kaikuneet mielessäni konkretian kautta. Lounaan jälkeen on pitkään raskas ja turvonnut olo kuin suoraa Activia mainoksesta sekä lounasta seuraa aivan jäätävä väsymys (pömppömahasta puhumattakaan). Eikä mene sitten aikaakaan kun mieli tekee taas sitä makeaa…  Voimattoman olon ja jättilounaan välisen yhteyden olen tiedostanut aiemminkin, mutta vähitellen tämän tueksi alkaa loksahdella myös faktoja. Looginen selitys alkaa vaikuttaa jo erittäin hyvältä vasta-argumentilta tälle "kuolemansynnille".

Mutta se valinnan vaikeus, yksi pahimmista vihollisistani. Mulle tekee älyttömän tiukkaa tehdä terveellisempiä valintoja, kun ruokalistaa lukiessa ahneessa mielessä kiiluu vain tuon pirullisen ruokakuponkihyödyn maksimointi. Ravintolaruoka nyt ei koskaan terveellisemmästä päästä ole, vähärasvaisempia tai -hiilihydraattisempia vaihtoehtoja ei salaattien lisäksi juurikaan löydy, eikä vieraassa maassa vaikkapa lisukkeen vaihtaminen perunasta/riisista/pastasta kasviksiin ole ihan kovin yksinkertaista. Eikä se lounas ole ainut ongelma. Ihanat kadunvarsikahvilat tursuavat edullisesti mitä ihanampia kakkuja, jäätelöitä ja erikoiskahveja. Niin ja sitten vielä ne karkkihyllyt. Koitappa siinä sitten!

Elämä on valintoja ja määrätietoisesti pitäisi pyrkiä vähentämään noita paheita (huom, vähentämään, ei nyt ruveta vaihtoaikana kuitenkaan liiottelemaan :D). Ehkä skarppaus (niin ja se karppaus) ruokavalion suhteen auttaisi myös löytämään energiaa kouluhommiin ja vähentämään tätä laiskottelua. Ai kamala, laiskuus taisi olla jo neljäs kuolemansynti tässä blogitekstissä… Noh, vaikka soimaankin itseäni välillä ja kovasti kaipaan sitä kevyempää oloa, samalla kuitenkin katson elämääni täällä hitusen sormien välistä :)

Törmäsin muuten sattumalta vanhan tutun blogiin, joka käsittelee juuri vähähiilihydraattista ruokavaliota ja sen vaikutusta omaan hyvinvointiin (http://diabetesjaruoka.blogspot.com/). Näkökulma on diabeetikon, mutta mielenkiintoista ja hyödyllistä luettavaa jokaiselle. Blogi on myös paljon valaisevampi ja perehtyneempi kuin tämä mun pömppömahapostaus, suosittelen!

Ja nyt tiedoksi niille, jotka miettii että miltähän mun puntarilukemat näyttää :D Kyllä mä huomaan etenkin valokuvista hieman pyöristyneet kasvot ja vyötäröllekkin on kertyny ylimäärästä, mutta kyllä  vaatteet menee sentään vielä päälle :D Mulla on myös kuukausikortti zumbaan(!) ja lenkkimahdollisuudet ympäri kauniin kaupungin. Ja ne lenkkikelit! Mikäs siinä juostessa, kun mittari näyttää 18°C ja aurinko paistaa! Marraskuussa! Ps. huomiseks luvattu vaan 19°C...